Inklusiivisen
Demokraatian
Puolesta
Lappeenranta on meidän YHTEINEN koti
van Deviatkin on ehdokkaana Lappeenrannan kunta- ja aluevaaleissa vuonna 2025
SE
EN
RU
FI
MINUSTA
Nimeni on Ivan Deviatkin. Olen 34-vuotias yhden pojan isä. Olen kotoisin pienestä maakuntakaupungista Venäjältä. Vuonna 2012 muutin Lappeenrantaan opintojeni vuoksi, missä suoritin ympäristöalan tohtoriopinnot (TkT). Tällä hetkellä työskentelen ympäristövaikutusten arvioinnin johtajana suuressa suomalaisessa metsäyrityksessä. Lappeenrannasta löysin toisen kodin.

MOTIVAATIO EHDOKKUUTEEN
Viime vuosina Suomi on kokenut merkittäviä muutoksia, jotka eivät aina olleet positiivisia. Olen vakuuttunut siitä, että nyt on tärkeämpää kuin koskaan, että voimme toimia yhdessä ja että kaikki äänemme kuullaan. Siksi olen iloinen ilmoittaessani, että olen ehdokkaana tulevissa vaaleissa Lappeenrannassa.

MINUN MISSIO
Olen mukana rakentamassa inklusiivista demokratiaa, joka tekee Lappeenrannasta yhteisen kotimme riippumatta alkuperästä. Uskon, että jokaisella kaupungin asukkaalla on oikeus tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun.

VERKKOSIVUN PÄIVITYS
Tätä sivua päivitetään sitä mukaa, kun vaalikampanja etenee. Liity kuitenkin WhatsApp-kanavalle (linkki alla) jo nyt saadaksesi ajankohtaista tietoa tulevista vaaleista.

Seuraavat kunta- ja aluevaalit pidetään Lappeenrannassa 13.4.2025

VAALEIHIN ON JÄLJELLÄ:
Päivää
Tuntia
Minuttia
Sekuntia
Seura Ivanin kampanjaa WhatsAppissa
Tilaa WhatsApp channel "Me x Lappeenranta 2025" ja pysy ajan tasalla kaikista tärkeimmistä tapahtumista tulevissa kuntavaaleissa Lappeenrannassa
Ota minuun yhteyttä
Osallistu keskusteluun


© 2024 Ivan Deviatkin